Tutkin rajoja, jotka kulkevat luonnon ja kulttuurin välissä, rajoja, jotka erottavat minut muusta sekä jakolinjoja, jotka risteävät omassa itsessäni. Katson kauhistuneena rajaa, jossa tosi ja tarina sekoittuvat, rajaa, jossa tavallisuus vaihtuu poikkeustilaksi ja jonka tuolla puolen järjestelmät romahtavat. Valokuva on väline, jolla näitä rajoja tutkin, teen niistä näkyviä ja ylitän, siirrän tai yritän rikkoa ne. Valokuvaaminen avaa yhteyden oman läsnäoloni ja maailmassa olevan toisen välille. Se antaa mahdollisuuden kohdata pelkoni ja tilaisuuden käsitellä niitä. Näin ollen, valokuva ei ole ainoastaan ulkoisen maailman todistuskappale, vaan tapahtuma, johon osallistun yhdessä sekä kuvatun että kuvan katsojan kanssa. Vaikka kuvieni maailma on hauras ja haavoittunut, kuvaan myös sitä, mikä maailmassa on hyvin. Toivo on toimintani moottori. Toivo antaa minulle syyn toimia.
——
I explore the boundaries that lie between nature and culture, the limits that separate me from what is outside myself, and the dividing lines that run through my own being. I gaze with horror at the border where truth and story intermingle, where the ordinary shifts into a state of exception, and beyond which systems collapse. Photography is the medium through which I investigate these boundaries, make them visible, and attempt to cross, shift, or break them. Photographing opens a connection between my own presence and that of the other. It offers a way to confront my fears and an opportunity to process them. Thus, photography is not only evidence of the external world, but also an event in which I participate together with both the depicted subject and the viewer of the image. Although the world in my images is fragile and wounded, I also depict what is good in it. Hope is the engine of my practice. Hope gives me a reason to act.